Pekka Hämäläinen Elämä oikeistoliberaalin filtterin läpi

Osallistavaa nuorisopolitiikkaa

Hyvin monissa kunnissa toimii nuorisovaltuustoja tai nuorisoneuvostoja. Politiikasta kiinnostuneena nuorena minunkin voisi kuvitella istuvan NuVassa. Seuraavassa avaan, miksi en istu. 

Kotikaupungissani Espoossa kaupungin verkkosivuilla nuvaa kuvaillaan "puoluepoliittisesti sitoutumattomaksi, nuorten edunvalvojaelimeksi, joka käyttää nuorten ääntä kaupungin organisaatiossa".

Nuorisovaltuustot taitavat kaikki olla puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Puolueiden jäsenet saavat asettua ehdolle, mutta missään puolueryhmissä ei toimita. Muutenkin tuntuu, että ryhmä on hyvin homogeeninen, ilman suuria sisäisiä ristiriitoja tai yksin toimimista. Kannanottoja tai aloitteita on myös vaikea henkilöidä kehenkään. Onpahan nuorisovaltuutetun ehkä yksin vaikeampi mokata ja pilata mainettaan jollain myöhemmin katumusta aiheuttavalla julkilausumalla - vaikeaa on tosin myös oman brändin luominen, onhan koko toimielin suurelle yleisölle hyvin tuntematon. Toisaalta, julkisuus ja nuorisopoliitikon leima saattaisivat olla myöhemmin jopa haitaksi nuorisovaltuutetuille.

Ainakin Espoossa NuValla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginvaltuustossa sekä kaikissa kaupungin lautakunnissa.

Nuorisovaltuustojen toinen vaikutuskanava ovataloitteet ja kannanot. Espoon NuVan kannanotot ja aloitteet löytyvät osoitteesta http://espoo.fi/fi-FI/Kulttuuri_ja_liikunta/Nuoriso/Nuorisovaltuusto/Aloitteet_ja_kannanotot . Pääosa kannanotoista on uusien palveluiden ja muiden menoerien vaatimista. Niissä vaaditaan milloin frisbeegolf-ratoja, graffitiseiniä tai nuorten "omia paikkoja", milloin roskakoreja, uusia bussilinjoja tai jalkakäytäviä. Osan takana onkin varmasti oikea ongelma tai epäkohta.  

Osa kannanotoista on tehty asiasta juuri tietämättä tai enempää perehtymättä. Osa on huolimattomia, ja nykyisen talousjärjestelmän sekä nykyiset hallintorakenteet ohittavia. 

Joka tapauksessa nuorisovaltuuston kannanotot ovat lähellä sosialismin retoriikkaa. Niissä nuorten annetaan syrjäytyä, pieni ihminen unohdetaan ja julkiset palvelut eivät toimi. En usko, että kaikki nuorisovaltuutetut ovat sosialisteja. Sen sijaan kannanotoissa näkyy toimielimen edunvalvojamainen rooli. Nuorisovaltuuston maine on oman käsitykseni mukaan kiteytettynä se, että Espoon nuoret huutelevat omalle valtuutetulleen toiveitaan, jotka NuVa sitten toteuttaa. Toivottavasti näin ei ole oikeasti, ainakaan monessa kunnassa. Tällöin jos edes merkittävä osa aloitteista hyväksytään ylemmillä tahoilla, saamme lisää kriisikuntia Suomeen. 

Yksi syy kestämättömään taloustilanteeseen ja velkaantumiseen sekä valtioiden että kuntien tasolla on ollut se, että poliitikot lupaavat omille tukijaryhmilleen paljon uusia, kivoja tukia ja palveluita. Raha revitään nostamalla veroja tai ottamalla velkaa. Tämä onkin se politiikka, josta pitäisi päästää irti. Onkin hyvä kysyä, opettavatko nykyisen kaltaiset nuorisovaltuustot ja nuorisoneuvostot tätä poliittista toimintatapaa potentiaalisille tuleville poliitikoille. 

Nuorten epäaktiivisuus yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on toki huolestuttava asia, sillä se uhkaa demokratiaa sekä edesauttaa yltiöpopulististen voimien menestystä. Esimerkiksi Espoon nykyinen nuorisovaltuusto on kuitenkin valittu ilman vaaleja, sillä ehdokkaita oli vähemmän kuin paikkoja. Tämäkin kertoo brändäyksestä, mielikuvista sekä toimielimen tarpeellisuudesta.

Nuorisovaltuustojen lailla turvattua pakollisuutta kaikissa kunnissa on ehdotettu. Espoon nuorisovaltuuston vaalikoneen kysymykset paljastavat, että kovin merkittäviä asioita siellä ei ilmeisesti käsitellä: http://www.jeesi.info/espoonnuva. Itseäni ei kiinnosta, vaikka koko valtuusto arvostaisi enemmän hip hopia kuin rockia, tai jalkapalloa ylitse jääkiekon. Kouluruokakysymys on klisee, joka on esimerkki sosialistisesta retoriikastakin sekä oikeiden asioiden jättämisestä huomiotta.

Onkin syytä pohtia, että mikäli 13-18-vuotiaiden käsiin ei kuitenkaan anneta merkityksellisiä asioita, vaan palveluanomusten puhtaaksikirjoitusta, onko koko toimielin tarpeellinen? Kaupungilta kun voi palveluita anoa muutenkin. 

Itse en tosiaan ole Nuorisovaltuustossa istunut. Käytännön kokemukseni toiminnasta ovat nekin rajallisia. Voi olla, että olen täysin väärässä. Itse asiassa toivon, että olisin vähän väärässä. Mikäli tekstin lukee joku alan asiantuntija, toivon oikaisua uskomuksiini ja kokemuksiini kommenteissa. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän PekkaHamalainen kuva
Pekka Hämäläinen

Huomasin näin jälkikäteen pienen virheen: Espoon 40-paikkaiseen NuVaan oli 42 hakijaa. Kaikki otettiin sisään.

Käyttäjän Olli-PekkaPaasivirta kuva
Olli-Pekka Paasivirta

Nuorisovaltuustotoiminta on koukuttavaa. Se koostuu ryhmästä aktiivisia, entusiastisia ja erilaisia nuoria, jotka yhdessä haluavat parantaa Espoota. Espoon nuorisovaltuusto on kaikkien muiden Suomen nuorisovaltuustojen tapaan puoluepoliittisesti täysin sitoutumaton toimielin. Sitoutumattomuus antaa mahdollisuuden vaikuttaa politiikkaan yksin nuoren näkökulmasta ja voimme nähdä asiat yli ahtaitten puolue- ja ideologiarajojen. Nuorisovaltuutetuilla on toki oikeus kantaa puoluekirjaa, mutta tämä ei vaikuta päätöksentekoon.
Espoon nuorisovaltuustossa istuu 42 asiantuntijaa, nuorisovaltuutettuja. He kokoontuvat kuukausittain yleiskokoukseen, joka mm. hyväksyy nuorisovaltuuston aloitteet ja kannanotot yhdessä. Siksi niitä on ehkä vaikea profiloida yhteen ihmiseen, mutta se on tarkoituskin. Me teemme aloitteet, kannanotot ja julkilausumat yhdessä, jolloin meidän on yksinkertaisesti helpompi kontrolloida omia julkilausumiamme. Nuorisovaltuuston yleiskokous on kuukausittain järjestettävä kokous joka toimii nuvan korkeimpana päättävänä elimenä. Meillä käy sekä yleisöä, asiantuntijoita että kaupungin päättäjiä ja virkamiehiä kokouksissa. Toivoisimme että myös sinä, Pekka, kävisit ainakin kerran yleisölle avoimessa yleiskokouksessamme, jotta näkisit miten toimimme käytännössä. Seuraava kokouksemme 20.8.2014 kello 17:00. Espoon valtuustosalissa. Tervetuloa.

Emme voi sanoa ymmärtävämme seuraavia lauseita: ” Joka tapauksessa nuorisovaltuuston kannanotot ovat lähellä sosialismin retoriikkaa. Niissä nuorten annetaan syrjäytyä, pieni ihminen unohdetaan ja julkiset palvelut eivät toimi. En usko, että kaikki nuorisovaltuutetut ovat sosialisteja.”. Espoon nuorisovaltuusto ei pyri ottamaan kantaa minkään puolueen mukaan, vaan sen mukaan, mitä nuoret ehkä tarvitsisivat. Meillä ei (harmillista kyllä) ole mahdollisuutta päättää Espoon kaupungin budjetista, mutta ainakin meillä on mahdollisuus kertoa päättäjille, minne resursseja tarvittaisiin. Aloitteet ja kannanotot menevät toki medialle, mutta niiden tarkoitus on myös olla päättäjille mustaa valkoisella: Tätä tarvitaan. Retoriikan käytössä ei ole tarkoitus olla sosialistinen, vaan saada päättäjät muistamaan nuoret. Nuorisovaltuuston tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluvat nuorten tasavertaisuus ja hyvät elinolot. Kannanottomme ovat kaikkea muuta kuin tulkitset niiden olevan.
Nuorisovaltuusto ei ole mikään pienten lasten leikkiryhmä, jossa rakennetaan kaupunkeja legoilla samaan aikaan väittäen, että hallitsemme kaupunkia. Toisin kuin sosiaalisessakin mediassa on viimeaikoina pyöritelty, me emme päätä asioista. Me vaikutamme niihin. Me lobbaamme päättäjille. Nuva toimii kaikkien nuorten puolesta, eikä missään nimessä koe olevansa kaupungin eliittiä. Jos kannanottomme todella vaikuttavat edunvalvojamaisilta, jossain on onnistuttu. Me olemme nuorten edunvalvontaelin Espoossa.
On oikein, että nykyisen kauden nuvalaiset ovat valittu kaupunginhallituksen toimesta. Meillä oli 42 ehdokasta, ja olisi ollut kohtuutonta järjestää kalliit ja aikaa vievät vaalit voidaksemme päästä eroon kahdesta mahtavasta nuoresta vaikuttajasta. Vaaleissa ollaan päästy molemmin puolin 50% äänestysprosenttiin, mikä on Suomen korkeimpia. Nuoria kiinnostaa vaikuttaminen ja tapahtumien järjestäminen. Olemme nuorten edunvalvontaelin Espoossa, hoidamme työmme kunnialla huomioiden kaikki nuoret tasavertaisesti. Toivon että voisimme mahdollisesti tavata ja keskustella siitä, miten sinä mahdollisesti parantaisit nuorisovaltuustotoimintaa. Uskon että voisimme hyvinkin löytää uusia toimintatapoja ja ideoita yhdessä.

Parhain terveisin
Nicholas Kujala
Puheenjohtaja
Espoon nuorisovaltuusto
nicholas.kujala@nuva.fi

Käyttäjän PekkaHamalainen kuva
Pekka Hämäläinen

Kiitos vastauksestasi, Nicholas. Pahoitteluni oman vastaukseni viivästymisestä.

Esitit hyviä pointteja nuvan toiminnasta. On kenties tosiaan niin, että ymmärsin nuvan roolin virheellisesti rahanvaatijaksi enkä oikein, rahan käyttökohteiden päättämistä ohjaavaksi toimielimeksi. Itse en ole huomannut, enkä ole kuullut muidenkaan tuntemieni ihmisten huomanneen erityisesti nuorten elämää hankaloittavia epäkohtia Espoossa. On tietenkin asia erikseen, johtuuko se siitä, että olette saaneet ne korjattua, vai siitä, ettei niitä koskaan ollutkaan.

Vaikeus henkilöidä kannanottoja tiettyyn nuvan jäseneen näyttäytyy minulle eniten ongelmallisena siksi, että vaalien koittaessa en tiedä, mitä yksittäinen valtuutettu on saanut aikaan, tai mitä mieltä hän on asioista. Tämä ongelma johtaa helposti siihen, että Espoon 13-18-vuotiaat äänestävät kavereitaan, eivätkä ideologisesti itseään lähinnä olevia tai muuten itselleen sopivia ehdokkaita. Itsekään en tämän vuoksi viime vaaleissa äänestänyt. Vaalikoneennekaan ei olisi erityisesti auttanut tilanteessa.

Onko tavoitteenne nuorten tasavertaisuudesta yhteinen linja, josta ei saa lipsua? Tarkoittaako se tasapäistämistä, joka heikentää lahjakkaiden ja ahkerien yksilöiden mahdollisuuksia saavuttaa ansaitsemansa menestys? Toivottavasti ei, sillä se tarkoittaisi ideologisen pohjan tahallista kaventamista. Mahdollisuuksien tasa-arvo on itselleni tärkeä arvo, ja jos kyse on edellä mainitun sijaan sen puolustamisesta, voin huokaista helpotuksesta.

Siinä vielä muutama pointti aiheesta. Haluan kiittää sinua kattavasta kommentistasi, sillä yksi kirjoitukseni tarkoituksista oli saada sen kaltainen kuvaus joltakin alan tuntijalta auttamaan kaikkia, joita aihe koskettaa - onhan kaikki tämä julkisessa blogissa.

Tulen kenties seuraamaan kokoustanne, mikäli aikatauluni sen sallii.

Terveisin,
Pekka Hämäläinen

Toimituksen poiminnat